torstai 31. tammikuuta 2013

Nelisilmä puolisokea.

Mulla on ongelma.

Mun täytyis päivittää mun silmälasit uusiin ja vielä hieman erikoisempaan linssiin. Noh, kävin instrussa kehyksiä sovittelemassa ja ihastuin kolmiin erilaisiin. Kaikki sattu myös saman hintaisiksi, niin eipä sekään paljon päätöksen tekoa helpottanut.

Käyn vielä lauantaina Seinäjoen liikkeessä katsomassa valikoimaa, kun tässä Kauhavalla valikoima on pienin mahdollinen. Tosin laajempi valikoima vaikeuttaa tätä jo vaikeaa päätöstä. Laskin, että kakkuloille hintaa tulee sen reilu kolmesataa, niin niitä ei siis heti huomenna vaihdeta. Siksi haluan kuitenkin tutkailla muutkin mahdollisuudet. Sen tosin päätin, että en ala hintoja kilpailuttamaan. Se kun on huomattu, että hyvää ja halpaa on hankala löytää. Vaikka mulla ei nykysistä laseista ole valittamista, tykkäään näistä, niin kyllä näistä huomaa, ettei nämä juuri mitään maksanu. Sangoista on lähteny pinnoite, linsseissä muutama isompi naarmu (kovasta ja heijastamattomasta huolimatta) ja ikää ei silti ole kuin kaks vuotta. Omat lasinihan sain tarjouksella "ota kahet, maksa yhet ja kaverikin saa yhet". Mä olin se kaveri ja lasini makso pinnotteen hinnan.

En valita, mutta nyt ajattelin hankkia kunnon lasit. :D

JA HEI, älkää piitatko mun laiskasta silmästä ja typeristä virneistä. :p




Ray Banit mustaa ja liilaapinkkiä.


VAI



Ray Banit mustina kirkkaalla sisäpuolella.


VAI



Voguen villin malliset valkosilla sangoilla.




Mitä te tuumaisitte?


Tell mehh!

5 kommenttia:

  1. Noi ekat on ihanat (ihanimmat)! :) - E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään niistä kans kovasti, mutta tommonen tyttöjen väri pelottaa vähä. :D

      Poista
  2. Täältä kans ääni ensimmäisille. Viimosilla sun pää näyttää jotenkin pieneltä 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vipoissa mua häirittee, että ne on liian vähän. :D

      Poista