sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ei paina järki päässä kun mennään



Alkuun semmonen pikkujuttu:
Jos Yötä vasten -sinkku on jo niin paras, että en kyllästy jatkuvaan luukuttamiseen, niin en kyllä malta oottaa uutta levyä! Oijoi.




Enikeis, asiaan..

Oi vitsi, tuli kyllä pidettyä eilen hauskaa mahtavassa seurassa.
Oikeesti se, kun pääsee istumaan iltaa semmosen ihmisen kanssa jonka kanssa on hengaillu viimeksi yläasteella. Se kun niitä yhteisiä intressejä on vielä enemmän, kuin silloin peruskoulun lopulla. Ja se, kun istuu ja kuuntelee toista ja tuntuu, että taukoa ei olisi ollutkaan. Onhan vajaassa seitsemässä vuodessa molempien kuviot muuttunut ja sillälailla tuli koko ajan uutta tietoa, mutta toinen on edelleen oma itsensä.

Oli parhautta. Oli molempien kihlatut ja myös tekkeniä ja boolia. Oli kaksi hassua kissaa ja yöllinen Carcassonne matsi.

Empä muuten muista koska viimeksi oon ollu yötä Ylihärmässä. :)






Harmi, että ei tullut otettua ainuttakaan kuvaa, vaikka kamera oli kyllä messissä. Noh, ens kerralla. Päätettiin, että seuraavaan näkemiseen ei mee taas seittemää vuotta. :D Itseasiassa seuraavaksi onkin heidän vuoro tulla kylään meille.


Kotiuduttiin Härmästä joskus puolen päivän aikoihin ja noh, alettiin Mikon kanssa pelaamaan. Päätettiin ottaa Resident Evil vitonen uudelleen käsittelyyn. Me jo kerran pelattiin se läpi Mikon tunnuksilla, niin tuumattiin nyt sitte mun omilla.

Hei, miettikää muuten miten reilu mies mulla on. Mikko loi mulle tunnukset. Oon idieH-nozamA. :D



Kiittää ja kumartaa.


2 kommenttia: