torstai 15. elokuuta 2013

Ohhoh ja muuta kaipuuta



Kaukokaipuu. Kaipaus muutoksesta. Jotain. Edes jotain uutta tähän.


Hah. Täällä kitisee tuore ruova, kun arjessa ei ole mitään uutta. Vaikka eihän se naimisiin meneminen varsinaisesti arkeen vaikuta. Mekin kun on jo yhdessä keritty hyvän aikaa asumaan, niin arki jatkuu normaalina hössötyksen jälkeen. Mikko käy töissä, minä en.




Se vain on niin, että muhun on iskenyt kaipuu päästä pois. Neljän seinän sisällä sitä haaveilee maailmasta. Ulos lähtiessä vastassa on vain, noh, ei juuri mitään. Ehkä vika on mussa, mutta koen tämän kunnan paikkana jossa ei ole mitään. Omaa syytähän se on, että ei tule pidettyä ihmisiin yhteyttä. Ja niin kahviseuraa ei äkkiseltä löydä. (Onneksi on äiti.) On ikävä aikaa, jolloin pienen kävelymatkan päässä asui kaveita. Oli helppo mennä vierailemaan ja olla yhdessä ilman sen kummempaa ohjelmaa. Nyt ei tuollaista kyläilypaikkaa ole liki ja useimmiten kavereita nähdessä homma on puolin ja toisin aikataulutettua.


”Käydään kahvilla kun tuun sieltä, mut en kyl kerkee olla kauaa, kun pitää mennä tonne.”


Nykyään päivät on niin pitkiä, kun on yksin. Onhan mulla aktiviteetteja, on kissat ja Netflix ja pc täynnä pelejä, mutta.. Varmaan suurin syy mun nykyiselle kakalle unirytmille on se, että olen yksin kotona iltapäivään. Kun valvon myöhään, saan nukuttua pitkään ja näin ei tarvi olla kauaa yksin, kun Mikko jo tuleekin kotiin. Tämäkään teoria ei ole aukoton, sillä olenhan mä tavallaan valvoessani yksin. Mikko nukkuu ja niin muutkin, kun pitää kouluun/töihin/muualle ja jossain välissä viestimet hiljenee. Naamakirjassa ei ole enää ketään, skypessä kaikki offlinessa ja ei enää blogeja luettavana. Sitten mä vaan pelaan yksin. (Joka se on kyllä ihan kivaa, tiettyyn pisteeseen asti.)




Jotenkin kaipaan isompaan paikkaan. Ainakin niin, että olisi jotain mielekästä harrastustoimintaa ja kaveri joka mun kanssa semmoseen lähtisi. Olis yleensäkin enempi ihmisiä joiden kanssa vois hengailla. Olisi mahdollisuus lähteä kahville päivällä tai parille huurteiselle illalla. Ylipäätään, että olisi niitä ihmisiä ympärillä.




Tosin ei se tilanne kuitenkaan muuttuisi asuinpaikan vaihdoksella. Pahimmassa tapauksessa jäätäisiin molemmat työttöminä kotiin homehtumaan, täällä Mikolla kuitenkin on hommia. Ja en mä varmaan yhtään sen parempi olisi pitämään yhteyttä ihmisiin. En osallistuisi mihinkään harrastustoimintaan. En kävisi kahvilla tai huurteisella. En vaikka muutettaisiin. Ehkä ei siis kannata alkaa koko hommaan.




Jotain tässä kuitenkin voisi keksiä. Jotain muutakin kuin blogitekstin kirjoittelua aamuyöllä neljän aikaan. Kissa sylissä. Kotiteollisuuden soidessa täysiä ehkä parhaista kuulokkeista. Ehkä mä voisin ettiä itelleni uuden harrastuksen. Jonkin kivan. Mistä semmosen löytäis?




Voivoi. Mahtavaa avautumista aamuyöstä kyllä. J Mutta noin niinku oikeesti. On ihan outoa haluta pois, kun ei täällä olemisessa ole varsinaisesti mitään vikaa. Kiva suht. edullinen kolmio. Palvelut lähellä ja kaikkea. Nooh, se on semmonen tämä minun mieleni. Katsotaan uudelleen, kun mä olen nukkunut vähän. Sillä vaikka ei tunnu väsyttävän vielä yhtään, huomaan käyväni hyvin hitaalla. Painun siis sänkyyn ja laitan hälytyksen muutaman tunnin päähän. Jos sitä väkivallalla pääsisi ylös ja oikeis tämä unirytmi.

Heipahei!



1 kommentti:

  1. Mä haluan aina pois, olin missä tahansa.
    Integroituna on se kaipuu.

    VastaaPoista