tiistai 28. tammikuuta 2014

Mikä sää!

Ihana sää! ♥

Joo, en viihdy kylmässä ja mua paleltaa muutenki aina, mutta ihan sama! Kaikki on kiinni pukeutumisesta. Töissä oon ulkona päivittäin, myös isomman asteen pakkasilla ja pärjään hyvin kun pukeudun hyvin. Meinaan kunnon erotiikantappajat farkkujen alle ja päällimmäiseksi toppahousut. Ja ennen takkia puen villatakin. Ei tuu kylmä.

Hassua kun sisällä en osaa pukeutua. Ja varsinkin siis kotona. Sielä mä oon palelemassa koko ajan. Suurin syy taitaa kuitenkin olla tämä meillä noudatettava "home is where pants isn't" -fraasi. Kotiin tullessa allekirjoittanut kiskoo farkut pois ja toisinaan korvaa ne kotihousuilla toisinaan ei, ja sitten palelee. On ihan pakko kotiin tullessa vaihtaa vaatteet, jotta ne voi toistamiseen laittaa päälle ihmisten ilmoille. Tämä on niitä kahden enimmäkseen valkoisen kissan omistamisen toisia puolia. :) Eikä yhtään auta, että suurin osa mun ja Mikon vaatteista on tummia.

Hitto, kun ei saanu otettua yhtään kuvaa tätä tekstiä värittämään, kun nyt töistä kotiin tullessa aurinko on jo kadonnu. No, onneksi mulla on paint. Taino, mä alotin, mutta ei siitä oikeen tullu mitään.



Ihana sää täällä oli silti. 
Oliko siellä?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Heisi vastaa



Kiva kun tuli kysymyksiä! Alkuun mua vähän pelotti, että tuleeko niitä ollenkaan. Olis kuivunu pystyyn koko homma. Mutta näin ei siis käynyt! Eli mennään suoraan asiaan. Ja tästä tuli piiiiiiiiiiiiitkä, joten onnea jos selviit loppuun asti. Ja jos joku vieläkin jää mietityttämään, saa kysyä. :D





Minä vuonna olet syntynyt? Mä olen syntynyt 1990.


Entä miehesi? Ja isäntä on syntynyt -84.


Kuinka kauan ootte ollut yhdessä? Yhdessä me on oltu baut kolme vuotta.





Mikä sai sinut rakastumaan nykyiseen aviomieheesi? Oonks mä huono nainen, kun mä en varsinaisesti tiedä mikä se hetki oli tai mikä asia Mikossa. Mä en tiedä olikse sillon, kun tajusin kuinka Mikon läsnäolo rauhottaa mua ja saa mut tunteen itteni hyväksytyksi tai site se saatto olla se hetki, kun Mikko ekan kerran teki mulle ruokaa. Tai sit kun mä sain siltä kaikki GTA:t ykkösestä neloseen lahjaksi tai kun.. Mikko vaan on tommonen jonka kanssa alusta lähtien on ollu hauskaa ja turvallista. Se vaan tuntu omalta ja palaset loksahti. Ja sitten mä rakastin. 


Mitä teet tai miten käyttäydyt, kun olet ihastunut johonkuhun? No mä koitan olla normaalisti, mutta sitten mä ajaudun stalkkaamaan johkin naamakirjaan tai muualle nettiin. :D


Mitä kaikkee olet opiskellut? Oon opiskellu lastenohjaajaksi, nuorisotyötä ja koulunkäynninohjaajaksi.


Missä oot töissä? Mä oon töissä henkilökohtaisena avustajana.


Tykkäätkö työstäsi? Tykkään kyllä kovasti. 





 Mikä on unelma-ammattisi? Mikä on sun haaveammatti, jos kaikki olis mahdollista? Näitä on kolme + yks. Kaikki vaatii jotain ja mä en oo päättäny mille linjalle lähtisin. 1. Mä haluaisin olla tarpeeksi hyvä kirjoittamaan ja saamaan mielikuvitukseni tuotetta paperille. Aika kauan oon jo haaveillu siitä, että voisin olla kirjailija. Mun päässä tapahtuu sen verta ja omasta mielestä ihan hyviäkin juttuja, että olis hieno saada niitä paperille. 2. Haluaisin olla sen verta rohkee ja supliikki, että onnistuis noi stand up koomikon hommat. Kainy edes joku mun jutuille vois nauraa. :D 3. Rekkakuski. Namnam. Haave jo lapsuudesta. Aikuisiällä alko vaan pelottaa ne isot yhdistelmät, joten ainakin vielä ko. homman opiskelu on jäänyt. + Kerran kysymyksessä oli laitettu "jos kaikki olisi mahdollista", vastaan myös haaveammatin, joka todella vaatisi ihmeen ja aikakoneen. Mä nimittäin haluaisin olla merirosvo. Karibialla. 1600-luvulla. Oman laivani kapteenina. Ja mies, koska naiset tuohon aikaan :c.  





Mikä miehesi on ammatiltaan? Mikko on sähköimies.


Mitä harrastat/haluaisit harrastaa? Mä harrastan käsitöitä ja pelaamista. Mut olis hauska ja hyödyllinen alkaa harrastaa jotain liikuntajuttua. Jotain hauskaa semmosta ja niin, että saisin kaverin mukaan. Olis kaveri painoistamassa niin, että tulis käytyä. Lisäksi haluaisin jonkun uuden aluevaltauksen käsityönsaralla. Joku uus juttu, mitä en oo tehny. Vaikka niinku pitsinnypläys.




Monta kissaa teillä on nykyisin? Entä muita eläimiä? Kaks kissaa on, kolmas on haaveissa. Muita eläimiä meillä ei oo, kun eilen imuroitiin pölykoiratkin pois.



Millainen on unelmiesi koti? Mun unelmakoti on itelle tehty tai ennemminkin itelle muokattu. Oman näköinen ja omia tarpeita vastaava. En halua alkaa alusta lähtien rakentamaan taloa, mutta haaveissa olisi omakotitalo joka on rungoltaan hyvässä kunnossa ja remontti tarvisi tehdä lähinnä pinnoille. Ja ennen kaikkea mun unelmien kotiin mahtuisi se kolmaskin kissa. :D Tontti olisi iso ja siinä rakennusoikeutta jäljellä, jotta joskus voisi vaikka laajentaa. Pihaan mahtuisi sauna ja kunnon autotalli. Sisällä talossa näkyisi oma kädenjälki ja sisustus olis meidän näköinen, ei sisustuslehtien aukeamalta nypätty. Tietokoneille olisi oma huone ja molemmilla siellä kunnon pöydät. 


Mitä ostaisit ensimmäisenä, jos saisit miljoonan? Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa pääpotin? Mä itseasiassa lähtisin toteuttamaan tuota ylle hatarasti rakennettua mielikuvaa unelmakodista. Se olis varmaankin nyt eka asia johon lähtisin tuhlaamaan. Ja tästä päästäänkin tämän hetken suurimpaan haaveeseeni.


Lotossa tuli eilen euro!


Mikä on suurin haaveesi? Juuri nyt se on oma koti. Mä olen kyllästynyt maksamaan isoa vuokraa tässä kämpässä. Lainan lyhentäminenkin on kivempaa, kun sitä kuitenkin maksaa itselle ja jos joskus haluan pois siitä kämpästä, voi myydä sen. Vuokrakämpästä kun lähtee, ei saa kuin takuusumman takaisin. Olettaen, että ei ole mitään rikkonut. Ja eihän me olla, ainakaan vielä. :D Mutta kuitenkin, asuappa omassa kodissa. ♥


Top3 kaikkien aikojen parhaat tv-sarjat? Supernatural, Game of Thrones ja Quantum Leap. Tää oli helppo. :)


Seuraatko Putousta? Jos, niin lempparisketsihahmo? En. 


Millasista elokuvista tykkäät? (Lempparit voi myös mainita ja jos on joku suosikkinäyttelijä) Kaikenlaisista. Se on ihan päivästä ja auringon asennosta kiinni. Helpompaa on vastata mistä mä en pidä. Näistä genrejä on kaksi: a) överi äksön leffoista, joissa testosteroni valuu ja kaikki räjähtää jo pelkästä katseesta ja b) miljoonaa leffaa samassa leffassa parodioivista leffoista. Tosin on molempia myös muutamia katsottavia, mutta enikeis. Mikon kanssa on hauska kattoo kaikkia jopa huonoja elokuvia, koska joskus ne on hyviä. Kauhusta pidän, pidän romantiikkahömpästä ja Stathamista. Ehdoton suosikkileffa kautta aikoijen, semmonen minkä osaan jo ulkoa, mutta jaksan aina vaan katsoa on The Rocky Horror Picture Show. Namnam. Mä voisin kattoo tuota vaikka kuinka usein, mutta aina kun ehdotan sitä ihmisille, se ei saa hyvää vastaanottoa. Ehkä mä vaan oon ehdottanu sitä väärille ihmisille. :D





Tämän hetken 3 parasta bändiä/artistia tai biisiä? No, mä lähen liikkeelle ikisuosikista Stam1nasta. Se vaan on ♥ ja pian pukkaa uutta levyä! Sit mä sanoisin, että just nyt oon ihastunut Riston Uskotko Jeesukseen Kristukseen? -biisiin ja Miley Cyruksen Wreckin Ball -tsipaleeseen Ron Jeremyn laulamana. 


Luetko paljon? Lempikirjat tai -kirjailijat? Luen kyllä melko paljon. Tykkään valtavasti fantasiasta ja jollekkin 1700-luvulle sijoittuvista kirjoista. Lempikirjailija on Jane Austen ihanine rakkaushömppäkirjoineen. Lempparikirjasarja on tää puolalaisen Andrzej Sapkowskin kirjoittama Noituri, jonka osien suomentamista ootan ku hullu. Pidän valtavasti kaikista jo suomennetuista kirjoista. Uus tuttavuus joka pomppas heti tykkään-listalle on Gene Wolfen romaani Uuden auringon kirja, josta oon lukenut nyt ekan osan ja toista aloitin juuri. 


Kuka on sun lempi ex-vaimo ja mistä oluista (olueista, olu.. olu?) tykkäät? Mun lempi ex-vaimo on yks aika ihana Kettu, jota mulla on kovasti taas ikävä. ps. Leikkimökkiprojektilla on jo renkaat. Ja mulla on kaks lempiolutta > Sol ja tumma Krušovice. Myös kotimainen Karhu on jees. On perisuomalaista kaataa karhu jos toinenkin.


Kuinka usein käyt/oot viihteellä? Tosi harvoin. Huvittais kyllä useemminkin, mutta ei vaan tuu lähettyä. Tyyliin kerran kahessa kuukaudessakin on jo usein mulle. :D En tiiä, pitäs kyllä lähtee taas rimpsalle. Kukaan mun kanssa?


Syöttekö usein "ulkona"? Aika usein kyllä. Viimeks perjantaina. Käytiin Seinäjoella Daddy's Dinerissä. 






Paras "ulkona" syöty ruoka? Tällä hetkellä parhaan paikkaa pitää Amarillossa syöty karitsa vuohenjuustolla ja paholaisenhillolla. Namnam. Itseasiassa kun mä voitan lotossa, mä meen syömään tuota.


Lempiruuat? Lähes kaikki mitä Mikko tekee. :p No ei, just nyt lempparilistalla on mureaksi haudutettu peuran paisti kermakastikkeella. Tälläistä isäntä taiko viikolla. Mä oon ite ihan käsi näissä. Mut sillei makaroonilaatikko on aina jees. 


Ja paras herkku? Jos jaksan leipoa, niin porkkanakakku ja kaupasta saatavana Pandan Pepe-patukat.





Mitkä ovat lempivaatteesi ja lempivärit pukeutumisessa? Maanläheiset, hillityt värit on jees, mutta kuitenkin tykkään myös väriläiskistä. Tykkään punaisesta ihan valtavasti, mutta en käytä punaisia paitoja, koska ne vie punan mun päästäni. Hiukset näyttää ihan ruskeilta kirkkaanpunaista paitaa vasten. Lempivaatteet on mukavia päällä ja varsinkin näin talvella lämpöisiä. Mulla on varsinkin arkena kaks perusasua eli paksut legginssit ja joku telttapaita tai farkut, t-paita ja neule. Noilla meen melko pitkälle. Leggarithan ei oo jees, kun ne on kalsarit, mutta että ne on ihanat päällä. Ehkä koska kalsarit. :D Mutta en kuitenkaan koskaan kulje niissä mikään lyhyt paita päällä vaan mulla on talttapaitoja just siksi. Farkkuja mulla on mustia, viininpunasia ja ihan perus tummaa denimiä ja t-paitoja on ku pipoa. Anteeks hei noiden kuvien laatu.


Telttapaidoista lempparein. Villasukat ♥.


Viininpunaset housut, vaikka ne ei siltä meinaa näyttääkkään.
Toi villatakki on parhain. Siksi mulla on niitä useempi.


Käytätkö paljon meikkiä? En. Mä en oikein edes osaa meikata ja varsinkaan arkiaamuina mihinkään semmoseen ei oo aikaa. Eikä mielenkiintoa. Mä käyn kuitenkin säännöllisesti värjäyttämässä ripsiä ja kulmia, että en olis niin pystymettästä tulleen näkönen aina. :D Sitten kun johonkin oon lähössä, niin sillon tykkään hutasta ripsaria ja huulipunaa ja joskus jopa saatan iskee rajauksia silmiin. Ja joskus vaan pelkkää huulipunaa. Joka kivasti mätsää mun silmälaseihin. Valmis.


Mitä asiaa itsessäsi yrität piilottaa? Mahaa. Mä oon tyytyväinen itseeni ja sinut kilojeni kanssa. Jopa pidän valtavasta perperistäni, mutta mahaa koitan piilottaa. Sen kanssa en oo sujut ja ehkä hyvä niin, niin voisin asialle jotain tehdä.

Uudet farkut istu hyvin, piti kuvailla. :p

Mikä on mielestäsi parasta itsessäsi? Ulkonäössä muodot. Mä tykkään itse itsestäni. Sit mä pidän itseäni huumorintajuisena ja hauskana ihmisenä.


Mistä asioista olet todella pinnallinen? Emmätiiä oonko mä oikein missään asiassa pinnallinen. Kysyin Mikolta ja Mikko sanoi, että parta ja nauro päälle. Nojoo, siihenhän mä Mikossa ekana kiinnitin huomiota ja pidänhän mä siitä, että Mikolla semmonen on, mutta eihän se musta pinnallista tee. Kyllä se sen saa pois ajaa jos haluaa. Mitä pinnallisuus oikeestaan edes tarkottaa? Mulle on tärkeetä, että meillä on siistiä kun tulee vieraita, oonko mä pinnallinen? Kun mennään jonnekkin kylään, musta on tärkeetä olla siistit vaatteet. Onko se pinnallisuuden merkki? Tää on oikeesti vaikee kysymys, kun mä en osaa määritellä itelleni millainen on pinnallinen ihminen. Wikipediakaan ei auta mua. :D


Pidätkö blogia enemmän omaksi iloksi vai toisia varten? Hmm. Mä pidän blogia omaksi iloksi toisia varten. No okei, on se pääpaino siinä omassa ilossa, koska aika hiljainenhan tämä blogi on. Tai tää on tämmöstä yksinpuhelua enimmäkseen eikä vastavuoroista kommunikointia, mutta se ei haittaa mua. En mä haaveilekkaan tekeväni tätä työkseni, enkä saavani satoja kommentteja päivässä. Musta on kiva kirjoitella. Kauan sitten mulla oli anonyymi masisblogi, joka ei ollut kivaa luettavaa kenestäkään, eikä sen kirjoittaminenkaan ollut hauskaa. Poistin sen ja alotin uudestaa anona. Ideana oli saada itteni hoksaamaan, että ei kaikki oo kakkaa ja kirjoittelin hyvistä jutuista. Lopulta heräsin tajuamaan, että hei, paljon kivaa sattuu mulle. Sitten tullaan tähän blogiin. Aattelin, että kun edessä on nyt kaikkee uutta, niin vois taas alottaa uudella blogilla. Ja niin tein. Nyt sitten kirjoitan mitä teen ja jos joku lukee ja tykkää niin ♥.


Osaatko laulaa? Jos sun pitäs laulaa julkisesti joku laulu ni minkä laulaisit? Osaan laulaa, mutta että millä äänellä. Ei, ei mulla ole kummonen lauluääni. Joskus karaokessa sitä kehtää käyttää ja kotona, ja autossa ja töissä. Mut ei niinku "hei mä meen lavalle vetäseen tän biisin ja joku oikeesti tykkää siitä". Mutta jos pitä julkisesti laulaa, niin voisin jälleen esittää tiernapoikia. Olisin Herodes ja laulaisin "Herootes hän se ajoi hevosillaan ja ratsuillaan..". Tai sitten karaokessa voisin vetästä Tiikerihain.






Oletko joskus esittänyt jotain muuta mitä oikeasti olet? Onhan sitä tullut niin tehtyä. On tullut esitettyä "rohkeempaa" tai jotenki muuten erilaista tilanteeseen sopivalla tavalla. Ja varsinkin netissä on tullut oltua jos kuka ja mikä. Mutta en oo mitenkään isosti ja pitkään esiintynyt jonain muuna kuin itsenäni. 


Mikä teko kaduttaa sinua vielä tänäkin päivänä? En tiiä. Mä tykkään aatella, että kaikki menneisyys on tehny musta tämmösen ja tämmösenä on hyvä. 


Viimeisin valheesi? "Kyllä mä muistin sen."


Pahin turn-off miehellä/naisella? Epähygienisuus. Siis, että haisee pahalla, hampaissa on kökköä tai vastaavaa. 


Oletko koskaan tullut torjutuksi? Olenhan minä.






Pahin tapa jolla sinua on loukattu? Joku on kyllä rumasti osannu sanoa.


Kamalin saamasi lahja? Heei, ei voi sanoo lahjoja kamalaksi. En mä oo saanu kamalia lahjoja. Joo, oon saanu lahjoja joilla en ite tee mitään tai muuten turhia, mutta mitään kamalaa en oo koskaan saanu. Musta ois kamala lahja jos paketista paljastus tyyliin korva. 


Istutko linkussa/junassa mieluummin ikkuna- vai käytäväpaikalla? Ikkunapaikalla. Tykkään enempi.


Uskotko Jumalaan? Kyllä mä vissiin.



Jos oisit yhden päivän vastakkaisen sukupuolen haalareissa, mitä tekisit? Menisin tissibaariin! Emt, kai sitä vois itseensä tutustua ja semmosta. Kokeilisin ainakin iskua kasseille. Olis sitte vertailukohta ja kyky ymmärtää. :D

Lemppari muumeista ja montako muumimukia? Mun lemppari muumeista on piisamirotta ja meillä on viis muumimukia joista yhestä vois jopa saada rahaa. Tai ainakin siitä huudossa pyydetään villejä summia.





Huhuhuhuhhuh. Tulipa siitä pitkä. Onnea jos selvisit loppuun. Mä en kyllä jaksa edes itse lukea uudelleen läpi, joten anteeksi jos sielä on kirjoitusvirheitä. Voin korjata ne vaikka huomenna. Nyt täytyy nukkumaan.

Hyvää yötä ja hyvää alkavaa viikkoa!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kenkät




Okei, siis blogeissa on puolensa.

Blogeja lukemalla kun voi saada vinkkejä itseä kiinnostavista jutuista, mutta sitten niitä vinkkejä noudattamalla voi menettää rahaa. Näin kävi mulle, kun luin Tyyliä metsästämässä -blogia hiljan. Siellä oli postaus Office-verkkokaupan alesta. No minä vähän menin katsomaan ja sitte NE oli sielä. Edullisesti.

Oon näitä kauan jo kuolannut, mutta en oo uskaltanu tilata tai sitten rahatilanne ei oo antanu myöten.




Ne on ihanat! Korolliset Converset. Olispa jo keli, että noita vois käyttää!

Jännitti toi kokoasia kamalasti. Mulla on ollu conssit joskus ja niissä koko oli 8, mutta sitte ku nää on naisten mallia, niin arvoin kauheesti, et kannattaisko ottaa vaikka 8,5. Ihan vaan jos ne vaikka olis vähän pienempää kokoa kuin ne sekäettä-malliset. No siihen isompaan päädyin sitte. Liian isot on aina helpommat ku liian pienet. Ja, no. Onhan ne vähän isot, kun kävellessä hölskyy, mutta se on helppo korjata. Ja kun ei tunnu jalassa isolle, vaan vasta kävellessä tosiaan huomaa, että kantapää vähän nousee.

Silti. Ihanat! sydän





Tämmöstä mulle. Muistakaahan käydä heittelemässä kysymyksiä tänne. Lauantaihin asti aikaa kysyä mitä on mielen päällä.

Krooh

Mahtavaa nukahella jälleen sohvalle.

Jäi siis illalta tilauksen esittely, kun körmähdin sohvalle joskus siinä alkuillasta kun äiti oli lähtenyt ja heräsin, noh turhan myöhään. Tein siitä sitten siirron suoraan sänkyyn ja unta palloon. Muthei, nyt on sen verta unta alla, että tänään mä en nukaha. Tai ainakin nyt ekkuna hoidan sen postauksen pois alta. Vaikka baut het kun töistä kotiudun. :)

Siitä nukahdanko mä sohvalle, ei voi olla varma. Asiaa ei yhtään auta, että mulla on mukava peitto sohvalla. Peitto siksi kun meillä meinaa välillä olla vähän kylmä. Saa siis siihen käpertyä katsomaan telkkua, kuten esim. tänään Supernaturalia. Ja kylmä meinaa olla kun meidän lämmitys ei meinaa pysyä pakkasten mukana.

Mut hyvää päivän jatkoa!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Saatko selvää?

Toivon, että saat, sillä tämmöinen pikapostaus paperille synty äsken. 

Ps. Muistakaa käydä esittämässä kysymyksiä edelliseen postaukseen. Vastaan niihin viikonloppuna!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kysykää Heisiltä

Jokaikisessä blogissa tää tämmönen jossain vaiheessa ilmestyy, joten nyt sitten minäkin. Nimittäin nää kysymyspostaukset. Nyt on tässäkin blogissa semmosen aika. Lähinnä siitä mielenkiinnosta, että onko sielä ketään. Tai onhan siellä. Mä nään laskureista, että joku näitä lukee ja kävijöitä on, mutta teistä olis kiva kuulla. :) Ja olis kiva tietää mistä te haluatte tietää!


Siispä, nyt tähän alas kommentoimalla saa esittää kysymyksiä ens lauantaihin eli 25.1. asti. Mä sitten vastaan niihin ja koostan postauksen. Kaikkiin lupaan vastata! Ei muuta kuin kysymyksiä tähän alas väsäämään!


tiistai 14. tammikuuta 2014

Piilolinssi sentään

Mulla hajos eilen töissä silmälasit ja ne piti kiikuttaa huoltoon. "Kotona mulla on piilareita, kyllä mä pärjään", ajattelin. Ja pärjäänhän mä, mutta voi jessus ku on opettelemista. Meinaan, näissä mun piilareissa ei oo ihan samoja voimakkuuksia kuin mun laseissa. Niissä molemmat linssit on vähän erilaiset ja taas piilarit on molemmat perua miinus ykköset. Ja se, että viimeset 5 vuotta mun päässä on ollu enempi ja vähempi isommat lasit päivittäin. Toki piilareita oon käyttäny aina sillon tällön tarpeen vaatiessa, mutta en ihan oikeessa arjessa.

Ongelmat piilareissahan on lähinnä ulkonäöllisiä. Siis vaikka voimakkuudet ei ihan kohtaa, mä näen tarpeeksi hyvin. Mutta.. kun on tottunu laseihin nenällään,  on tottunu nostelemaan niitä aina kun meinaa näkyä huonosti. Eli tökin toistuvasti haamulaseja. Lisäksi kun tehot ei ihan riitä, siristelen koko ajan. Miettikää kuinka typerältä se näyttää. Lisäksi isot kehykset on aina kätevästi piilottanu, ainakin vähän, aamuisin turvonneita ja jatkuvasti mustia silmänalusia.  Ja pois sulkematta sitä, että mun naama on tyhjä ilman laseja. Näytän vieraalta.

Noh, onneksi vahinko oli pieni ja saan ne piakkoin takaisin.  Ei tarvi siristellä omalle peilikuvalleen.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Torkku pommissa



Ihminen, joka joskus on joutunut jakamaan aamun mun kanssa,  tietää että se ei ole helppoa. Varsinkaan siis silloin kun pitäisi olla menossa jonnekkin.


Joku saattaa tunnistaa lauseen

"mä en syö aamupalaa"

tai

"mä en tuu ekalle tunnille"

Myös lausetta 

"joo, tuun ihan justiin" 

myönnän käyttäneeni paniikkiaamuina.


Aamut vaan on niin vaikeita. Iltavirkku on aamutorkku. Kyllä mä pääsen ylös. Varsinkin työaamuina, kun periaate on ei torkutusta, niin oon ajoissa pystyssä ja kerkeen hyvin töihin. Vaikka siinä itsensä työkykyiseksi saattamisessa meneekin reilu tunti. Ja siis siitäkin ajasta puolet menee ihan pelkkään nollaamiseen ja sohvalla istumiseen.

Sitte on nää aamut, kun ei oo mitään pakollista tai tiettyyn kellonaikaan sovittua juttua. Sillon en meinaa päästä ylös. Kello huutaa vierellä, mutta ei. Sinne minä jään makaamaan. Ja sit nukun aivan liikaa ja pääsen ylös joskus puolenpäivän jälkeen. Sitte on jo niin kova kooma, että saatan nukahtaa mihin vaan. Niinku tässä pari päivää sitten, kun siirryin sängystä koneelle ja aloin shoppailemaan CF:stä venytyksiä  ja seuraavaksi havahdun kun Mikko nauraa vieressä. Olin tunniksi nukahtanu tietokoneelle törkeen häjyyn asentoon. Ja unta oli kuitenkin takana jo 12 tuntia.

No. Mutta aamut on ollu mulle aina vaikeita. Me en vaan pysty aamuihin. Tai pystyn, kun mä tänäänkin kerkesin hienosti töihin, mutta silti aamut on tuskaa. Ihan oikeesti se lämpimän peiton alta pois tuleminen muistuttaa joka aamu kuinka kylmä maailma sitä taas odottaa. Ja meillä ei sisällä oo edes kylmä. :D Silti. 

Oma sänky on rakas!

Onks kukaan teistä tämmönen iltavirkku?

torstai 9. tammikuuta 2014

No onkos tullut keeesä?

Oikeesti. Tässä töissä tuli oltua kasista ysiin ulkona. Plussan puolella ollaan,  taivaalta tulee vettä ja on tammikuu. Tammikuun kaheksas ja sää on syksyinen, mutta itseasiassa mukavampi kuin syksyllä. Tai ehkä toi sää on semmonen kevätsää. Kovasti mm. Foreca yrittää väittää, että viikonloppuna mentäis miinuksen puolelle. Mä uskon vasta kun nään. Sen verta skeptinen mä tän talven kanssa oon.


Se oli siinä ennen   joulua niin kaunis ja mukavan vilponen talvi, oli lunta ja sopivasti pakkasta. Sit se katos. Se toisaalta kyl passas, kun juhannuksena oli ihan perinteinen sää ja makkarat grillattiin sateessa ulkona. Vähän ehkä ohikulkijat katto pitkään kun kaverit seisoo sähkögrillin kanssa sateenvarjojen alla ulkona makkaroita ja piffejä paistamassa. Tänä vuonna jäi toi ulkona syöminen kyllä. Tosin nyt ei olis salaatti jäätyny. Toisin kun aattona -12, kun jääsalaatti oli ihan oikeesti JÄÄsalaattia. Nam.


-----


Munhan tosiaan piti tämä eilen jo julkaista, mutta makeat unet sohvalla vei voiton. Ja kun siinä tarpeeksi kauan oli körmänny, näin parhaaksi siirtyä suoraan sänkyyn. Mutta eipä sinänsä, tänään näyttää olevan samanlainen sää.


maanantai 6. tammikuuta 2014

O ou



Mä tykkään koruista. 

Ja ennen kaikkea käytännöllisistä koruista. 

Mä tykkään koruissa siitä, että niitä voi pitää koko ajan. Yöllä ja päivällä, suihkussa ja niin päiin pois. Toki käytänmä välillä semmosia vähän "parempiakin" koruja, jotka otan sitten pois kun häppeninki on ohi. Mutta noin niinkuin yleensä mä pidän siitä, että mulla on kivoja koruja, joita mun ei tarvi joka aamu muistaa laittaa kaulaan/sormeen/korviin. Ihan vaan siksi, että en mä kuitenkaan muista. 

Sormessa mulla on kihla- ja vihkisormus. Ne toki otan suihkuun mennessä ja käsiä pestessä pois, mutta muuten ne on mulla yötä päivää. Tykkään valtavasti molemmista sormuksista ja siitä miten ne istuu(?) sormeen. Vaikka ne yhdessä onkin aika leveä tapaus, niin se ei kuitenkaan häiritse. Lisäksi kun ovat kuitenkin aika tasaisia, niin en jää jumiin villapaitaan tms. 


Terveisiä instagrammista.


Korvissa mulla on helyjä ja niissä tärkeintä on, että koruja ei tarvi ottaa pois kuin röntgeniin kerran kolmessa vuodessa. Tärkeetä tämä on siksi, että mulla ei oo enää ainoatakaan "tavallista" korvispaikkaa vaan kaikki on vähintään 1.6mm ja näin pienenee ilman korua. Varsinkin nää mun 14mm venytykset vaatii korut joita voi pitää aina. Voi sitä aamua, kun huomaa korun yöllä irronneen ja pitää alkaa tunkemaan sitä takaisin. Au. Venytyksissä suosin puisia plugeja koska ne ei kylmene viileellä kelillä ja muutenki on mukavampia kuin esmes akryyliset.


Siellä jotain pilkahtaa.


Kaulassa mulla on killunu jo vaikka kuinka kauan Kalevalan Kirkkoristi. Luulin lopullisesti hukanneeni oman rippiristini ja äiti sitten yllätti ostamalla mulle tuon Kirkkoristin ja vaikka sitten kuitenkin löysin rippiristini, jäi tuo uusi kaulaan. n.n Tykkään siitä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nätti ja kiva kun kestää käyttöä.




Ranteella ja rannekoruilla on on/off-suhde. Jos laitan korun ranteeseen, se saattaa hengailla siinä pitkään. Ja kun otan sen pois, se saattaa olla pois kauankin. Kovasti oon käyttänyt viime vuonna äidiltä lahjaksi saatua Kalavaleen Lähde-rannekorua. Ko. rannekoru killui pitkään mun ranteessa, aina siihen asti, että..


Heräsin yöllä siihen kun sattu.
ps. Älkää piitatko ihohuokosista. :D


Tässä vahingon syy.


Tuossa rannekorussa on toisessa päässä tuommonen hopeinen killutin ja siinä on noita rakoja. No, nukuin ilmeisesti jotenkin käsi naaman päällä. Silmän alla iho on niin ohutta, että se mahtu menemään tommoseen rakoon ja kun vetäsin käden pois, iho liuku tuon läpi tai jotain. Emmä tiiä miten tapahtu, mutta tiiä mitä tapahtu. Lähti ihan ihoakin. Mä olen tiennyt itseni tapaturma-alttiiksi kaikille erikoisille pienille jutuille, mutta tämmöstä en osannut kyllä kuvitella tapahtuvan. Siispä nyt en nuku enää rannekoru kädessä ja muutenkin alan ajatella koruja myös oman turvallisuuteni kannalta. Huh. Iso märstihän tuohon ei tullut, mutta räpsyttäminen ja muutenkin ilmeet sattuu. Onneksi ei menny mustaksi. :DD

Tämmönen vahinkoalttius on kyllä niin mua, kun kelaa elämää taaksepäin ja siksi se on asia joka tehee musta mut. :p Vaikka se ei aina niin kivaa olekkaa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Sä osaat!



Mä en tiedä missä kohtaa mä ryssiin, kun aloin julkasemaan edellistä postausta. Meinaan kun siis Bloglovinin android sovelluksella sen pysty lukemaan, mutta sit koneella se herjas, että ei voi.

Se kuitenki siis näky koneellakin siellä, mutta kun sen klikkas auki..

lällällää.

Dunnoh. Nyt asia ainakin on korjattu ja juttu näkyy kunnolla. :D Mulla tais olla nyt vasen käsi oikeeta nopeempi. Eii voi tietää.



Nyt mä hetken zombeja, kiitos huomisen vapaapäivän!


Öitä!