tiistai 28. tammikuuta 2014

Mikä sää!

Ihana sää! ♥

Joo, en viihdy kylmässä ja mua paleltaa muutenki aina, mutta ihan sama! Kaikki on kiinni pukeutumisesta. Töissä oon ulkona päivittäin, myös isomman asteen pakkasilla ja pärjään hyvin kun pukeudun hyvin. Meinaan kunnon erotiikantappajat farkkujen alle ja päällimmäiseksi toppahousut. Ja ennen takkia puen villatakin. Ei tuu kylmä.

Hassua kun sisällä en osaa pukeutua. Ja varsinkin siis kotona. Sielä mä oon palelemassa koko ajan. Suurin syy taitaa kuitenkin olla tämä meillä noudatettava "home is where pants isn't" -fraasi. Kotiin tullessa allekirjoittanut kiskoo farkut pois ja toisinaan korvaa ne kotihousuilla toisinaan ei, ja sitten palelee. On ihan pakko kotiin tullessa vaihtaa vaatteet, jotta ne voi toistamiseen laittaa päälle ihmisten ilmoille. Tämä on niitä kahden enimmäkseen valkoisen kissan omistamisen toisia puolia. :) Eikä yhtään auta, että suurin osa mun ja Mikon vaatteista on tummia.

Hitto, kun ei saanu otettua yhtään kuvaa tätä tekstiä värittämään, kun nyt töistä kotiin tullessa aurinko on jo kadonnu. No, onneksi mulla on paint. Taino, mä alotin, mutta ei siitä oikeen tullu mitään.



Ihana sää täällä oli silti. 
Oliko siellä?

1 kommentti:

  1. Mä hengaan kans kotona aina mahdollisimman vähissä vaatteissa = kylmällä ilmalla peittovuoren sisällä = usein nukahdan sinne. Mut villapaidoista tykkään, ne on ehkä paras asia talvessa.

    VastaaPoista