maanantai 6. tammikuuta 2014

O ou



Mä tykkään koruista. 

Ja ennen kaikkea käytännöllisistä koruista. 

Mä tykkään koruissa siitä, että niitä voi pitää koko ajan. Yöllä ja päivällä, suihkussa ja niin päiin pois. Toki käytänmä välillä semmosia vähän "parempiakin" koruja, jotka otan sitten pois kun häppeninki on ohi. Mutta noin niinkuin yleensä mä pidän siitä, että mulla on kivoja koruja, joita mun ei tarvi joka aamu muistaa laittaa kaulaan/sormeen/korviin. Ihan vaan siksi, että en mä kuitenkaan muista. 

Sormessa mulla on kihla- ja vihkisormus. Ne toki otan suihkuun mennessä ja käsiä pestessä pois, mutta muuten ne on mulla yötä päivää. Tykkään valtavasti molemmista sormuksista ja siitä miten ne istuu(?) sormeen. Vaikka ne yhdessä onkin aika leveä tapaus, niin se ei kuitenkaan häiritse. Lisäksi kun ovat kuitenkin aika tasaisia, niin en jää jumiin villapaitaan tms. 


Terveisiä instagrammista.


Korvissa mulla on helyjä ja niissä tärkeintä on, että koruja ei tarvi ottaa pois kuin röntgeniin kerran kolmessa vuodessa. Tärkeetä tämä on siksi, että mulla ei oo enää ainoatakaan "tavallista" korvispaikkaa vaan kaikki on vähintään 1.6mm ja näin pienenee ilman korua. Varsinkin nää mun 14mm venytykset vaatii korut joita voi pitää aina. Voi sitä aamua, kun huomaa korun yöllä irronneen ja pitää alkaa tunkemaan sitä takaisin. Au. Venytyksissä suosin puisia plugeja koska ne ei kylmene viileellä kelillä ja muutenki on mukavampia kuin esmes akryyliset.


Siellä jotain pilkahtaa.


Kaulassa mulla on killunu jo vaikka kuinka kauan Kalevalan Kirkkoristi. Luulin lopullisesti hukanneeni oman rippiristini ja äiti sitten yllätti ostamalla mulle tuon Kirkkoristin ja vaikka sitten kuitenkin löysin rippiristini, jäi tuo uusi kaulaan. n.n Tykkään siitä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nätti ja kiva kun kestää käyttöä.




Ranteella ja rannekoruilla on on/off-suhde. Jos laitan korun ranteeseen, se saattaa hengailla siinä pitkään. Ja kun otan sen pois, se saattaa olla pois kauankin. Kovasti oon käyttänyt viime vuonna äidiltä lahjaksi saatua Kalavaleen Lähde-rannekorua. Ko. rannekoru killui pitkään mun ranteessa, aina siihen asti, että..


Heräsin yöllä siihen kun sattu.
ps. Älkää piitatko ihohuokosista. :D


Tässä vahingon syy.


Tuossa rannekorussa on toisessa päässä tuommonen hopeinen killutin ja siinä on noita rakoja. No, nukuin ilmeisesti jotenkin käsi naaman päällä. Silmän alla iho on niin ohutta, että se mahtu menemään tommoseen rakoon ja kun vetäsin käden pois, iho liuku tuon läpi tai jotain. Emmä tiiä miten tapahtu, mutta tiiä mitä tapahtu. Lähti ihan ihoakin. Mä olen tiennyt itseni tapaturma-alttiiksi kaikille erikoisille pienille jutuille, mutta tämmöstä en osannut kyllä kuvitella tapahtuvan. Siispä nyt en nuku enää rannekoru kädessä ja muutenkin alan ajatella koruja myös oman turvallisuuteni kannalta. Huh. Iso märstihän tuohon ei tullut, mutta räpsyttäminen ja muutenkin ilmeet sattuu. Onneksi ei menny mustaksi. :DD

Tämmönen vahinkoalttius on kyllä niin mua, kun kelaa elämää taaksepäin ja siksi se on asia joka tehee musta mut. :p Vaikka se ei aina niin kivaa olekkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti